Hmm.. Kaipa mä nyt otan tän kerrankin tarpeeksi vakavasti, kun aloitin jopa blogin.
Sadoittain löytyy varmasti saman aiheisia, mutta mutta..
Eli siis olen juuri täyttänyt 18-vuotta ja maistelen tätä niin sanottua aikuisuutta.
Mielestäni suhteellisen terveellä tavalla katselen tätä maailmaa ja olen ollut pitkään sinut ylipainoni kanssa.
Painoindeksiä löytyy sen vaikean ylipainon verran 38,1. Näin on ollut jo sen kohta kymmenisen vuotta.
Olen tottunut viihtymään kropassani sen verran, etten ole turhia murehtinut muhkuroitani ja makkaroitani.
Nyt on esiteini ikäinen pulma kuitenkin ponnahtanut pinnalle. Epävarmuus is back!
Seurustelen nyt vakavasti ja muutto yhteen on ylihuomenna(lauantaina). Poikaystäväni on aivan ihana. Rakastui minuun tälläisenä, kiihotan häntä tälläisenä ja hän jaksaa kehua ulkonäköäni usein.
Silti koen, että sana "seksikäs" ei kuvaa minua ja se on harmi. En halua loukkaantua tai kinata poikaystäväni Kanssa siitä, olenko vai enkö ole. Mielipiteemme eroavat minun vartalostani ja pelko petetyksi tulemisesta on välillä mieltä kaihertamassa. Turhaan epäily ei taas ole poikaystävälleni oikein.
Osaan nähdä tukevampia ihmisiä paljon kauniimpina vartalosta, kuin ne mallitikut.
Ylipaino on tullut käsikynkässä masennuksen kanssa. Masennus on selätetty jo pari vuotta sitten mutta merkit siitä jäivät. Niitä sitten päätin lähteä kumittamaan kropastani :)
Toki painon pudotus ideaan vaikutti myös muutkin seikat. Esimerkiksi, ettei ole tervettä lähteä tälläisellä painoll alapsia tekemään, istuvien vaatteiden löytäminen on hankalaa isolla peffalla ja pienillä tisseillä, suvussani kulkee paljon verisuoni- ja sydänsairauksia+ diabetestä.
Eli pidän blogia laihduttamisestani. Tälläkin kertaa aion toistaa saman lauseen, minkä aiemminkin.
"Tällä kertaa onnistun..."
Muuton jälkeen olisi tarkoitus lähteä Nutrilet-kuurin voimin tiputtamaan painoa. Paino on pysynyt samana jo n. kolmisen vuotta. Liikun saman verran kuin saan turpaani ruokaa ahdettua.
Pelkkää nutriletteä kaksi viikkoa josta jatkan korvaamalla yhden pussin kevyellä salaatti annoksella.
Kauhulla lauantaita odotellen..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti